Mikä Kupliva?
Naiskuoro Kupliva on vuonna 2014 perustettu espoolainen naiskuoro. Kuoro sai alkunsa pienestä ystäväporukan lauluryhmästä, joka on kasvanut monipuoliseksi, eri ikäisistä laulajista koostuvaksi, lähes 30-henkiseksi naiskuoroksi.
Olemme osallistuneet v. 2019 ja 2023 Tampereen Sävelen kuorokatselmukseen ja olemme molemmilla kerroilla saaneet mukaamme kolme hopealeimaa!
Laulamme pääosin klassista, mutta myös muunlaista kuoromusiikkia tavoitteellisesti ja hymyssä suin. 😊 Viime vuosina ohjelmistoon on pyritty ottamaan erityisesti naismuusikoiden teoksia, sillä haluamme nostaa myös heidän teoksiaan laajempaan tietoisuuteen.
Laulajat
Kuplivassa laulaa lähes 30 naista, joista useimmilla on jo entuudestaan kuoro- tai laulutaustaa. Sen lisäksi, että meitä yhdistää laulamisen ilo, olemme moninainen joukko erilaisista ikä- ja ammattiryhmistä. 😄 Jokainen on tervetullut kuoroomme sellaisena kuin on.
Yhdistys
Kuoron taustalla toimii Naiskuoro Kupliva Ry, joka on voittoa tavoittelematon yhdistys. Kuoromme on Naiskuoroliiton jäsen.
Johtaja
Kuplivaa on alusta asti johtanut Viena Kangas, joka on viettänyt koko ikänsä laulu- ja kuoromusiikin parissa. Hän on valmistunut musiikkipedagogiksi Metropolian ammattikorkeakoulusta v. 2015 ja viimeistelee parhaillaan kuoronjohdon opintojaan Tampereen ammattikorkeakoulussa Markus Yli-Jokipiin luokalla. Naiskuoro Kuplivan lisäksi Viena Kangas johtaa perustamaansa Vino Ensembleä ja kuuluu myös Bach Collegium Helsingin perustajajäseniin. Kuoronjohtotöiden lisäksi hän laulaa useissa Suomen ammattiyhtyeissä, kuten Helsingin kamarikuorossa. Kevääseen 2022 asti Viena johti myös Candomini-nuorisokuoroa.
Johtajallamme on tarkka ja kunnianhimoinen johtamisote, joka vie meitä laulajina ja kuorona jatkuvasti eteenpäin. Hän on myös loistotyyppi ja inspiroiva taiteilija, jolta eivät visiot lopu!
Viena avaa kuoronjohtajan työtään usein myös omalla Instagram-tilillään, joten kurkkaa enemmän tililtä @viena_k!
Missä ja milloin harjoitellaan?
Kupliva harjoittelee tiistaisin klo 18-21 Karakappelilla, Espoon Karakalliossa. Kerran kaudessa on tapana pitää myös viikonloppuleiri.